Sain mitä upeimman palautteen:
“- – pöytään pääsystä päätellen on meriittejä ihmisenä ja persoonana.”

Tämän sanoi henkilö, ketä en ollut aiemmin tavannut. Tapasimme hyvin lyhyesti tuon kyseisen pöydän ääressä, kunnes minun oli jatkettava matkaa. Pöydässä oli meille molemmille yhteisiä tuttuja, sitä kautta me pöytään päädyimme.

Mistä pöydästä on kyse? Annan kolme arvausta. Mitä veikkaat?

Annan pari vinkkiä.

5 pisteen vihje: Kyseessä on joukko, kuka voi itse valita, ketä kutsuu mukaan. Mikään organisaatiorakenne, tiimiyhteys tai muu ulkoa annettu “paine” ei vaikuta siihen, ketä kutsutaan ja ketä ei. Kutsut tulevat epävirallisina viesteinä tai puheluina suoraan kutsutulle henkilölle. Todellinen salaseura siis.

3 pisteen vihje: Kyseessä on pöytä, josta saattaisi omassa työelämäni vaiheessa miettiä, että “kuulunkohan nyt ihan joukkoon”.

1 pisteen vihje: Se on pöytä, missä aivan satavarmasti kaivellaan vanhoja juttuja – hyviä ja huonoja. Sekä tietysti ruoditaan uusia kuulumisia tällä vankalla osaamisen pohjalla.

Vastaus: Eläkeläisten aamukahvipöytä.

Tarina jutun takana: Satuin pitkästä aikaa soittelemaan kuulumisia vuosia sitten eläkkeelle jääneelle työpaikan kautta tutuksi tulleelle ex-työkaverille. Meillä oli ennen tapana soitella useamminkin – ehkä siinä oli hänelle eläkkeelle siirtymiselle tietynlaista pehmeää laskua. Sittemmin puheluvälit ovat pidentyneet, mutta nyt tuli soitettua, kun toinen saman työnantajan eläkkeelle siirtynyt tuttu tuli vastaan. Satuinpa soittamaan hyvään aikaan! Sain nimittäin kutsun paria päivää myöhemmin oleville kahveille. Mietin hetken, että menenkö, onko mulla nyt sinne heidän juttuihinsa mitään sanottavaa. Päätin mennä ja se tunne, miten väki oli iloisesti yllättynyttä, että olin itsekin paikalla. Kahveilla oli useampi varsin tuttu jo eläkkeellä oleva kasvo sekä muutama meitä nykyään eri työnantajalla työskentelevää. Vain yhtä en tuntenut etukäteen, kun hän oli ehtinyt vaihtaa työnantajaa juuri ennen kuin itse aloitin kyseisessä paikassa.

Opetus: Ikinä, ikinä ei pidä väheksyä verkostoja. Tuon uuden henkilön kanssa lopulta kaivoimme nykymaailman mukaisesti linkedinin käyttöön ja jatkoimme keskustelua. Siellä hän tuon kommentoi. Koska me molemmat olimme saman pöydän ääreen kutsuttuina, samojen ihmisten kautta, voin jo tehdä pienen pieniä olettamuksia hänen tavastaan olla työkaveri, olla läsnä – ja kestää huumoria. Ei sitä muuten oltais samassa pöydässä oltu.

Voiko oikeasti itsestä saada parempaa palautetta? Allekirjoitan nimittäin saamani kommentin. Pöydän ääressä oli yhteensä toista tai kolmatta sataa vuotta työkokemusta kyseiseltä alalta – ja vähintään puolet siitä samalta työnantajalta, jopa samalta tontilta. He ovat eläkkeellä ja vaikka varmasti työvuodet ovat yhä vahvasti mielessä ja muistoissa, ei heillä ole mitään tarvetta pyytää kahvipöytäänsä tyyppejä, joiden kanssa eivät tule juttuun. Eikä sitä teollisuuden parissa voi väheksyä sitäkään, että toimihenkilönä saa kutsun työntekijöiden keskelle. Jotain olen siis tehnyt oikein työskennellessäni kyseisen porukan kanssa. Ja ai että mä olen ylpeä siitä!